Tilanne palaa normaaliksi

sukitusvalvonta tilanne palaa normaaliksi

Alkuvuodesta 2020, kun koronaviruksen takia maailma alkoi kulkea omia polkujaan, muuttui myös rakentamisen kenttä melkoisesti. Osa taloyhtiöiden remonteista jatkui aika lailla kuten ennenkin. Esimerkiksi julkisivu- ja kattoremontteihin epidemia ei kauheasti vaikuttanut.

Työtapojen muutoksia

Viemäreiden sukituksissa kuitenkin työskennellään ihmisten kodeissa. Tämä aiheutti omat haasteensa töiden tekemiselle. Käynnissä olevat sukitusurakat saimme itse asiassa kaikki maaliin saakka ilman suurempia ongelmia. Urakoitsijat ottivat esimerkillisesti tilanteen hallintaan. Tarvittavat työtapojen muutokset ja suojautumiset saatiin hyvin nopeasti käyttöön. Urakoitsijat esimerkiksi käyttivät kasvomaskeja ja suojakäsineitä. Tiloja desinfioitiin erityisellä tarkkuudella, ja riskiryhmien kanssa sovittiin erityisjärjestelyistä.

Yhtiökokoukset ja tiedottaminen

Alkuun ongelmana olivat taloyhtiöiden yhtiökokoukset, joita ei tilanteesta johtuen saatu pidettyä. Pienemmissä taloyhtiöissä kokouksia pidettiin erilaisin järjestelyin, mutta isommissa yhtiöissä kokoukset siirtyivät kesäkuulle tai jopa syksylle. Luonnollisesti kevään ja alkukesän sukitusurakat lykkääntyivät.

Asiallinen ja riittävä tiedotus oli hankalassa tilanteessa tavallistakin tärkeämpää. Valvojan roolissa kävimme läpi monenlaisia haasteita asukkaiden kanssa, ja puhumalla kaikesta avoimesti hommat saatiin junailtua loppuun. Kaikki tiedottaminen sujui lopulta vaivattomasti ja joustavasti hyvässä yhteishengessä. Paperitiedotusta lisäämällä voitiin osittain korvata yhteisiä asukastilaisuuksia. Toki niitä myös pidettiin taloyhtiöiden pihoilla turvaetäisyydet huomioiden.

Tilanteemme nyt – mitä hyvää?

Nyt elämme heinäkuuta, ja maailma on palaamassa ennalleen tai ainakin lähelle sitä. Pääosa yhtiökokouksista on jo pidetty. Itse asiassa kevään pieni taantuma on johtanut siihen, että sukituksia tehdään entistäkin kiivaammin joka paikassa, varsinkin asunto-osakeyhtiöissä. Sukitusten tarve ei tietenkään poistunut koronakevään aikana.

Erikoisesta tilanteesta seurasi jotain positiivista myös rakentamisen maailmassa. Opimme paljon uutta, ja tilanne pakotti kaikki osapuolet miettimään asioita uudelta kantilta. Osa vanhoista tutuista tavoista ja toimintamalleista oli pakko heittää romukoppaan. Jollain tasolla epidemia myös lähensi ihmisiä, koska jouduimme puhumaan asioista aikaisempaa enemmän. Saimme puhua!

Summa summarum, koronakevät on taakse jäänyttä elämää, ja toivottavasti toista aaltoa ei meille tule. Nautitaan kesästä ja ladataan akkuja tuleviin koitoksiin. Tosin Sukitusvalvonta on koko ajan töissä, kesälläkin. 😊