Kuntotutkimukset

Yrityksen toiminnan alussa vuonna 2017 päätehtävät olivat viemärisukitusten suunnittelu, urakoitsijoiden kilpailutus sekä itse työn valvonta. Toki nämä ovat edelleen meillä toiminnan kulmakiviä, mutta matkan varrella toiminta on laajentunut ja monipuolistunut.

Heti alkumetreiltä aloimme tekemään viemäreiden sukitettavuuteen liittyviä selvityksiä ja erilaisia viemärijärjestelmään kohdistuvia katselmuksia. Olemme esimerkiksi tarkastaneet keittiöiden allaskaappien viemäröintejä, tehneet koko taloyhtiön kattavia märkätilakartoituksia sekä kartoittaneet kohteiden viemäriputkien reitityksiä. Erääseen liikekiinteistöön oli tulossa vuokralaiseksi katsastusasema ja he pyysivät lupaa asentaa tiloihin jarrudynamometrin. Kiinteistön omistaja ei ollut täysin varma siitä, miten kohteen viemäriputket lattian alla kulkevat ja tilasi meidät tekemään kartoituksen kyseisen liiketilan osalta. Loppu hyvin, dynamometrille oli riittävästi tilaa ja katsastuskonttori pääsi aloittamaan sen asennuksen.

Erilaiset viemäreiden kuntotutkimukset ovat meille jo arkirutiinia. Jokainen kohde on luonnollisesti omanlaisensa ja siksi kuntotutkimuksen sisältö sovitaan aina yhdessä tilaajan kanssa. Emme koskaan myy ylimitoitettuja kuntotutkimuksia, vaan joka kohteeseen tarjotaan riittävän suuri laajuus mutta ei yhtään liikaa. Tämä on meille kunnia-asia, toimintamme on aina asiakaslähtöistä.

Nyrkkisääntönä keskimäärisen kokoisen kerrostalon kuntotutkimuksen sisältö on seuraavanlainen:

  • Pestään, rassataan ja kuvataan 2-4 asunnon lattiakaivohaarat
  • Pestään, rassataan ja kuvataan 2-4 asunnon keittiöiden haarat
  • Pestään ja kuvataan 2-3 viemäreiden pystylinjaa
  • Painehuuhdellaan ja kuvataan pohjaviemäreiden runkolinja
  • Painehuuhdellaan ja kuvataan tonttiviemäri / tonttiviemärit
  • Otetaan kellarista näkyvältä kohdalta viemäristä koepala, joka tutkitaan erikseen
  • Kattava raportti havainnoista

Yllä listatun tutkimuksen tekeminen ottaa kohteessa yhden työpäivän ja se aiheuttaa tutkittaviin asuntoihin lyhyitä viemäreiden käyttökatkoksia. Tutkimuksen vaikutus asumiseen on kokonaisuutena melko pieni. Havainnoista tehdään selkeä raportti tilaajalle, jossa on esitetty tutkimuksen tulokset ja arvio viemäreiden jäljellä olevasta käyttöiästä. Listatun paketin hinta liikkuu 2500-3000 euron (sis. alv 24 %) paikkeilla. Tarkka hinta selviää kohdekäynnin ja tilaajan kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalta.

Kuntotutkimukset tehdään omalla kamerakalustolla ja omin voimin, näin pystymme takaamaan tutkimusten korkean laadun. Viemäreiden painehuuhtelut hoitaa yleensä yhteistyökumppanimme Porvoon Viemäriavaus Oy.

Viemäreiden lähestyessä käyttöikänsä päätä (30-50 vuotta) on hyvä tehdä niille kuntotutkimus noin viiden vuoden välein. Näin viemäreiden kunto ei pääse yllättämään ja vältytään kalliilta vuotovahingoilta. Ja toisaalta näin toimien päästään ajoissa selvittämään eri korjausvaihtoehtoja, jolloin kaikki mahdollisuudet ovat vielä olemassa.

Tänä päivänä teemme paljon kuntotutkimuksia kohteisiin, joiden viemärit on saneerattu pinnoittamalla 10-15 vuotta sitten. Valitettavasti pinnoitus ei ole osoittautunut kestäväksi menetelmäksi saneerata viemäreitä ja siksi niitä sukitetaan koko ajan kuntoon. Mutta tästä lisää seuraavassa blogissa. 🙂